|
2008-2009 2007-2008 E-97 avasi voitolla ja tappiolla 25.10.2007 Pitkään odotettu Savon lähialuesarja käynnistyi IPK:n osalta viime torstaina Leppävirralla, jossa luisteli vastaan LeKi-75. Ottelu oli kahden tasaväkisen joukkueen vääntö, jossa ei maaleilla mässäilty. IPK hallitsi hienokseltaan pelin tapahtumia, mutta hyvistäkään paikoista ei kiekko sarja-avauksessa maaliin pujahtanut. Kun LeKi-75 onnistui kerran, niin pisteet jäivät IPK:n kannalta harmittavasti Leppävirralle maalein 1-0. 28.10.2007 Sunnuntaina luisteli kotihallin jäälle sisuuntunut karhujoukkue, kun se sai vastaansa kuopiolaisen KalPan Etelä Keltainen-joukkueen. Nyt maalihana sitten avautui kunnolla, siellä kiekko livahti neljä kertaa vierasjoukkueen verkkoon. Hyvin pelanneet pikkukarhut avasivat pistetilinsä kukistamalla ansaitusti maalein 4-2 kuopiolaisvieraansa. Voitto kotiin Lapinlahdelta 11.11.2007 "E-ysiseiskat" pelasivat sunnuntaina kauden kolmannen sarjapelinsä Lapinlahdella kohdattuaan Lapinlahden Luistin-89:n. Peli sujui joukkueelta mainiosti, sillä pisteet lähtivät mukaan tasapainoisen peliesityksen jälkeen maalein 7-2 (3-2). Valmennusjohto oli erittäin tyytyväinen jokaisen pojan (ja yhden tytön) peliin, ja onnistumisia kirjattiinkin tasaisella rintamalla. Maalintekokin jakaantui mukavasti peräti kuudelle eri pelaajalle. Tästä on hyvä jatkaa kohti uusia seikkailuita, joista ensimmäinen odottaakin jo tulevana lauantaina Kajaanissa. Vilkas viikonloppu 17.11.2007 Lauantaina IPK kävi pelaamassa kaksi harjoitusottelua Kajaanissa. Ensin vastaan luisteli Sotkamon Kiekko, joka kaatui pikkukarhujen kynsissä 4-2. Toisessa ottelussa tuli vastaan Kajaanin Hokki, joka puolestaan löi iisalmelaisvieraansa 7-1. Hieno voitto KalPa HT:stä 18.11.2007 E-97 jatkoi Ylä-Savon lähialuesarjaa sunnuntaina kohtaamalla kotihallissa kuopiolaisen KalPa HT:n. Joukkueen vire oli säilynyt edellisviikonlopulta erinomaisena, sillä luistin liikkui ja kiekkokin löysi tiensä vastustajan verkkoon kymmenen kertaa. IPK:n voittonumerot olivat peräti 10-1 (4-1), ja jälleen onnistumisia tuli koko joukkueen voimin. Neljän kentällisen peluuttaminen näyttää onnistuneelta, sillä kahdella viisikolla pelannut vastustaja jäi toisessa erässä pahasti IPK:n jalkoihin. Kaikille neljälle IPK:n viisikolle kirjattiin hyvin onnistumisia ja tehopisteitäkin, joten tästä on hyvä jatkaa ensi viikonlopun "kärkikamppailuun" LeKiä vastaan. Niukka tappio taas LeKiä vastaan 25.11.2007 Kotihallissa luisteli vastaan LeKi-75, joka on porskuttanut sarjassa voitosta voittoon. Kotonaan leppävirtalaiset kaatoivat pikkukarhut 1-0 ja tiukkaa oli Kankaan montussakin. IPK taisteli mainiosti, tosin jäähyjä tuli liikaa, jotta voitosta olisi tapeltu viimeiseen saakka. Ottelu päättyi vieraiden niukkaan 2-3 (1-2)-voittoon. Parasta meidän poikien pelissä oli hyvä taisteluasenne, jolla meinattiin yli-ikäisiä vilissyt naapuri kaataa. KK-81:tä vastaan iskettiin täysi tusina 1.12.2007 Seuraava peli jo huomattavasti helpompi, jopa liiankin helppo. IPK kohtasi Kiuruvedellä lohkon nollakerholaisen KK-81:n ja nollille kotijoukkue jäi myös karhuja vastaan. IPK iski heti kahdessa ensimmäisessä vaihdossa pari maalia, mutta välillä oli maalinteon suhteen nihkeämpää. Erätaukoa vietettiin 4-0-johdossa, mutta toisen erän jälkeen taululla komeilivat IPK:n kannalta juhlavat numerot 0-12. Hyvää pelissä olivat onnistumiset, joita pääsi jokainen pelaaja kokemaan. Tusina maaleja yhteen peliin oli ihan kelvollinen saavutus. Tuplajäillä jäi kuparinen rikkomatta 2. 12.2007 Heti seuraavana päivänä IPK matkusti Tuplajäille kohdatakseen KalPa E Keltaisen. Liekö hyvänolon tunne jäänyt Kiuruveden keikalta puseroihin, sillä KalPa ratkaisi peli heti ensimmäisten minuuttien kahdella maalilla. IPK pääsi tuon jälkeen peliin mukaan ja hallitsikin hienokseltaan ottelua. Maalinteko oli kuitenkin tervanjuontia, sillä ottelu päättyi isännille 2-0. Näin KalPa pääsi kuittaamaan Iisalmessa kärsimänsä 2-4-tappion. Joukkue sai huomata, ettei peli ehkä kuitenkaan vielä ihan valmista ole ja on jälleen muutama syy tulla harjoituksiin. Seuraavan kerran joukkue on tulessa ensi sunnuntaina, kun Kankaan halliin luistelee vastaan lauantaina murskatappion kärsinyt KK-81. KK-81 jätettiin toisen kerran nollille 9.12.2007 Nihkeää oli, mutta voitto saatiin kotiin toisenkin kerran Kiuruveden Kiekko-81:tä vastaan. Nyt pelattiin Kankaan hallissa ja pikkukarhut ottivat ns. rutiinivoiton 5-0. Poikien muistissa taisi olla edellinen peli KK:ta vastaan, sillä helpon voiton lumossa luistimissa ei ollut normaalipotkua. Sarjan viides voitto irtosi kuitenkin helposti. Viikonvaihde toi kaksi voittoa 15.-16.12.2007 Syyskausi päättyi kahteen rutistukseen. Lauantaina joukkue kohtasi kotijäällä Lapinlahden Luistin-89:n. Hieman vaatimattoman avauserän jälkeen IPK kuitenkin heräsi leipoen taululle loppunumerot 7-4. Sunnuntaina käännettiin autojen keulat kohti Siilinjärven Tuplia, jossa vastaan luisteli KalPa HT. Iisalmessa kuopiolaiset olivat jääneet tyystin pikkukarhujen jalkoihin, mutta syyskierroksen päätöspelissä oli tiukempaa. IPK nappasi kuitenkin sarjan seitsemännen voittonsa maalein 5-3 sijoittuen syyskierroksella hienosti toiseksi. KEVÄTKAUSI Kevätkausi käyntiin kotivoitolla 12.1.2008 Ei pystynyt kuopiolainen KalPa HT kauden kolmannessakaan kohtaamisessa ottamaan E-97:n päänahkaa, vaikka IPK ei jatkosarjan avausottelussa parhaimpaansa yltänytkään. Pikkukarhut lähettivät vieraansa ilman pisteitä kotiin voittamalla maalein 4-2 (1-1, 3-0, 0-1). Ottelussa oli uutta se, että pelattiin 3x15 minuutin erät, kun syyskaudella ottelut kestivät 2x20 minuutin verran. Ilmeisesti näin jatketaan Savo-Karjalan alueella kevääseen saakka. IPK:n ysiseiskojen peli rullasi toisessa erässä hyvin ja erän aikana joukkue iskikin kolme osumaa, ja ottelu ratkesi siihen. Ensimmäinen ja kolmas erä olivat puolestaan IPK:lta hieman vaatimattomampia, ja suurimmat puutteet olivat valmennusjohdon mukaan luistelussa ja kiekon liikuttamisessa - eli perusasioissa. IPK:n kausi jatkuu otteluiden osalta jo ensi sunnuntaina Kiuruvedellä. KK-81 ja IPK järjestivät nitro-ottelun 20.1.2008 Kevätkauden toisessa sarjapelissä E-97 kohtasi vierasjäällä Kiuruveden Kiekko-81:n. KK-81 hävisi syyskierroksella selvästi molemmat kamppailut, mutta nyt oli eri ääni kellossa. Muutamalla pojalla vahvistunut KK-81 laittoi meidän pojat (ja tytön) tiukoille, eikä kotijoukkueen voittokaan olisi suuri vääryys ollut. Tasainen ja loppua kohti jopa nitromaisen jännittäviä piirteitä saanut ottelu päättyi lopulta tasapeliin 3-3 (1-1, 0-1, 2-1). Vaikka pikkukarhut johtivat kahden erän jälkeen, niin enemmän maalitilanteita rakentelivat kuitenkin pirteät kiuruvetiset. IPK:n maalivahtina kaksi ensimmäistä erää pelannut Miska Ruotsalainen oli kuitenkin varsinainen muuri maalinsa edessä. Päätöserän pelannut Juuso Kyyriäinenkin onnistui torjunnoissaan. Kolmannessa erässä IPK:kin pääsi paremmin peliin mukaan ja johti vielä 3-2, kunnes KK-81 tasoitti. Viimeisellä minuutilla IPK järjesti pari myllyä isäntien maalille, ja voittomaali jäi vain senttien päähän. Itseasiassa joukkue jo tuulettikin neljättä maalia, mutta ainakaan erotuomari ei nähnyt kiekon maalissa käyneen. Kaikkinensa peli oli erinomaista kiekkoviihdettä, ja tasapeli lie lopulta tyydyttänyt molempia joukkueita. Maalikimara KalPa HT:n Saukkoja vastaan 27.1.2008 E-97:n sarjakausi jatkui sunnuntaiaamuna Tuplajäillä KalPa HT:n Saukkoja vastaan. Aamu-unisuutta ei ollut havaittavissa, sillä kolmen erän jälkeen oli yleisö nähnyt peräti 18 maalia. IPK haki vieraspisteet maalein 11-7 (5-1, 4-2, 2-4). Kuten eränumerotkin kertovat, ei joukkueella ollut kuopiolaisia vastaan hädänpäivää. IPK johti kolmannessa erässä jo 11-4, kunnes saukkonuoret kavensivat loppunumeroita vielä kolmella osumalla. Kaikkinensa hyvä peli pikkukarhuilta, ja onnistumisiakin tuli kohtalaisen laajalla rintamalla. 2.2.2008 Voittomaali viimeisellä minuutilla E-97 sai lauantaina kotihallissa vastaansa KalPa Black-joukkueen, ja ottelusta muodostui varsinainen jännitysnäytelmä. Pikkukarhut jaksoivat puristaa loppuun saakka tehden voittomaalin viimeisellä minuutilla. Niinpä sarjapisteet ja erittäin hyvä mieli jäivät Iisalmeen maalein 3-2 (1-0, 1-2, 1-0). 3.2.2008 Tiukka vääntö Hokkia vastaan Jännäksi meni myös sunnuntain kotiottelu Kajaanin Hokkia vastaan, vaikka vielä toisen erän alussa näytti pelistä muodostuvan kajaanilaisten näytös. IPK E-97 jaksoi kuitenkin puristaa neljän maalin takaa rinnalle, mutta lopulta vieraat olivat niukasti 6-7 (0-2, 4-2, 2-3) parempia. Hokki johti todellakin toisen erän alkuminuuteilla jo 0-4, mutta Ville Nikarmaan kavennusmaali sytytti karhunpojat varsinaiseen hurmokseen. Niinpä kolmanteen erään lähdettiin 4-4-numeroissa. Viimeinen erä oli tiukkaa vääntöä, joka kääntyi niukasti Hokille. Nyt IPK:lla ei ollut viimeisillä minuuteilla tuuriakaan, sillä kerran kiekko kilahti Hokin maalin yläputkeen ja pari muuta maukasta tilannettakin tyrehtyi kokoon. Vaikka maalin tappio tulikin, jätti IPK:n mainio taisteluasenne ottelusta kuitenkin varsin hyvän maun. Tappioasemasta nouseminen osoitti sen, että joukkuehenki on mukavasti kohdallaan ja tästä on hyvä jatkaa loppuihin kevään peleihin. 9.2.2008 Joskus hieman vaisumpaa Joskus peli kulkee ja joskus taas ei. Lauantaina toteutui E-97-joukkueen osalta jälkimmäinen, kun Kankaalla luisteli vastaan KalPa E Keltainen. Pikkukarhut toki piristyivät hieman kolmannessa erässä ja saivat kuparisensa rikottua ottelun päätyttyä KalPan hyväksi 2-5 (0-2, 0-3, 2-0). Eikä voittaminen ole suinkaan elämän tärkein asia, mutta yritystä pitää olla kun kaukaloon hyppää. Nyt sattui joukkueelle vaisumpi päivä, eikä oikein mikään tahtonut onnistua. Ensi lauantaina kohdataan Hokki, ja silloin pitää jäntereissä olla potkua. 16.2.2008 Hokkia ei vieläkään nurin Tiukassa näyttää olevan Kajaanin Hokin päänahka, vaikka lauantaina se olikin jo tuloillaan. Niinhän siinä vain kävi, että Hokki nousi lopussa voittoon. Ottelu päättyi Kankaan hallissa maalein 3-4 (1-0, 1-2, 1-2). Pikkukarhut johtivat peliä kolmeen otteeseen, mutta hieman seisoskeluksi ottelu loppua kohti meni. Etenkin kiekoton peli oli nyt olematonta, joten taas on yksi syy harjoitella, harjoitella ja harjoitella... 23.2. Sotkamosta kolme pistettä F-97 matkusti lauantaina Sotkamoon, jossa joukkue pääsi mittaamaan kahdesti tasonsa Sotkamon Kiekkoa vastaan. Ainakin tulosten valossa reissu meni myönteisissä merkeissä, sillä joukkue puristi reissusta voiton (7-5) ja tasapelin (2-2). Valmennusjohto oli eritoten tyytyväinen pelaajien esitykseen ensimmäisessä, 2-2 päättyneessä ottelussa. Ainoa, joka enemmän tökki, oli maalinteko. IPK hallitsi peliä mielin määrin, mutta niin vain oli työn sarkaa nousta kahden maalin takaa tasapeliin. SoKi-IPK päättyi siis 2-2 (1-0, 1-0, 0-2). Toisessa ottelussa puolustuspelaaminen oli jäänyt ensimmäisen pelin jälkeen pukukoppiin, mutta nyt sentään omassa viimeistelyssä oli tehoa. Monivivahteinen ottelu päättyi pikkukarhujen kannalta onnellisesti 7-5 (3-4, 3-1, 1-0). Nyt onkin vuorossa yksi kauden pisimmistä pelitauoista, sillä seuraava sarjaottelu on vasta 15. maaliskuuta Lapinlahden hornankattilassa. 15.3.2008 Vieraspisteet Lapinlahdelta Muutaman viikon pelitauon jälkeen sarja jatkui Lapinlahdella LL-89:ä vastaan. Pelaamattomuus näkyi etenkin alussa pikkukarhujen otteissa, mutta siitäkin huolimatta joukkue puristi vierasvoiton maalein 4-2 (0-0, 2-0, 2-2). IPK johti kolmannessa erässä jo 4-0, mutta Lapinlahti punnersi sinnikkäästi kahden maalin päähän. Ihan mukava pelistä kuitenkin jäi. 16.3.2008 Kylmää kyytiä Kajaanissa Sunnuntaina ei enää niinkään - siis jäänyt mukava maku ainakaan IPK:lle. Kajaanin Hokki nimittäin näytti iisalmelaisjoukkueelle esimerkkiä joukkuepelistä ja oikeasta asenteesta lyöden taululle varsin tylyt 10-1 -numerot. Näin F-97 ei kyennyt tällä kaudella Hokkia voittamaan, eikä se kolmannella kerralla ollut enää edes lähellä. Luvalla sanojen IPK:n esitys oli kauden yksi ylivoimaisesti heikoimmista, ja paljon pitää peliä viikonvaihteen IS-turnaukseen parantaa. 29.3.2008 Kausi päättyi voittoon SoKista E-97 päätti pitkän sarjakautensa lauantaina kotihallissa Sotkamon Kiekkoa vastaan. Pikkukarhut olivat ottelun alussa virkeitä, mutta loppua kohti uneliaita. Peli päättyi kuitenkin IPK:n voittoon maalein 3-1, joten kausi sai mukavan päätöksen. Pojat (ja Hanna) sijoittuivat kevätkaudella sarjassa neljänneksi ja sitä voidaan pitää ihan hyvänä suorituksena. Sijoitustakin enemmän ilahduttaa kuitenkin se, että jokainen pelaaja kehittyi kauden mittaan isoin harppauksin. SoKi-peliä viikkoa aikaisemmin pelatussa Iisalmen Sanomat-turnauksessa joukkue taisteli seitsemän joukkueen seassa neljänneksi. Pronssimitalikaan ei jäänyt kauaksi, sillä Pohdin 96-joukkuetta vastaan pelattiin tasan 2-2, ja voitto tästä pelistä olisi vienyt IPK:n pronssipallille.
|