IPK sai revanssin KOOVEE:sta – viihdyttävä ottelu kääntyi isännille

Ottelu sai räväkän alun, kun kotijoukkue vyörytti hyökkäyksiä KOOVEE:n päätyyn. Jere-Matias Alasella oli mahdollisuus viedä isännät johtoon rangaistuslaukauksesta, mutta vieraiden maalivahti Tomi Risteli veti pidemmän korren. Heti Ristelin torjunnan jälkeen vieraat siirtyivät pikatahtia 0-2 johtoon. Kotijoukkue IPK ei tästä hämmentynyt vaan nousi vielä ensimmäisen erän aikana 3-2 johtoon, kun Taneli Siikaluoma ja Julius Rantaeskola kahdella maalilla veivät isännät johtoon. 

Kotijoukkue jatkoi vyörytystään toisessa erässä kohti KOOVEE:n maalia. Tuomas Vartiainen sekä ensimmäisen kerran IPK-paidassa osunut Juuso Könönen lisäsivät isäntien johdon erän aikana jo 5-2 lukemiin. 

Viimeisessä erässä vierailija löi kaiken peliin ja tuli kovasti päälle, mutta IPK kesti maalivahti Dennis Saikkosen johdolla. Aleksi Hämäläinen pääsi kaunistelemaan loppulukemat 6-2 vielä reilu minuutti ennen loppua. 

  • Oli tavoite saada jatkumoa viime lauantain ensimmäiseen peliin ja me onnistuimme siinä. Olimme huomattavasti parempia hyökkäysalueen hyökkäyspelissä, kommentoi IPK:n päävalmentaja Tommi Miettinen 
  • Isossa kuvassa olen tosi tyytyväinen. Vaikka viimeisessä erässä huomasi, ettei joukkue ole hirveästi pelannut johtoasemassa viime aikoina, Miettinen jatkoi. 

Joukkueet jatkavat otteluita jo heti huomenna, kun IPK matkustaa Heinolaan Peliittojen vieraaksi ja KOOVEE jatkaa matkaa pohjoiseen RoKi:n vieraaksi.

Tilastot: 

7.08 0-1 MIro Nalli (Saloranta, Sihvonen) YV

7.31 0-2 Vili-Jesper Koivula (Hukki, Ahopelto)

11.40 1-2 Taneli Siikaluoma (Nousiainen, Pyykkönen)

17.54 2-2 Julius Rantaeskola

18.50 3-2 Rantaeskola (Huttunen, Hämäläinen Aa.) YV 

29.15 4-2 Tuomas Vartiainen (Rantaeskola, Nousiainen)

31.06 5-2 Juuso Könönen (Kinnunen, Hämäläinen Aa.)

58.51 6-2 Aleksi Hämäläinen (Siikaluoma)

Torjunnat: 

Saikkonen 19 

Risteli 32

Julius Rantaeskola osui kahdesti. 

Kuva: Lina Haapalainen