IPK iski erien alussa – Kauden ennätysyleisö todisti hienoa kotivoittoa

 

IPK ja Kiekko-Vantaa kohtasivat lauantai-iltana Kankaan montussa vauhdikkaassa ottelussa. Kotijoukkue sai loistavan lähdön, kun Taneli Siikaluoma vei isännät johtoon ottelun ensimmäisellä vaihtokierroksella loistavalla laukauksella. Isännät vyöryttivät, mutta loistavan ottelun vieraiden maalilla pelannut Waltteri Ignatjew kesti. Vieraat saivat erän edetessä paremmin otetta pelistä ja saivat kavennuksen erän lopussa, kun Nico Nurmikanta tasoitti pelin viivalaukauksella. 

Toinen erä sai identtisen alun kuin ensimmäinen, kun jälleen isännät iskivät ensimmäisessä vaihdossa. Kuukauden kentälliseen valittu Otto Huttunen purjehti loistavasti hyökkäysalueelle ja tarjoili tammikuun kuukauden pelaajalle Julius Rantaeskolalle varman paikan. Toinen erä oli isäntien hallintaa ja Ignatjew joutui venymään muutamaan paraatipelastukseen. Toisessa päässä Elmeri Metsävainio nollasi Erik Embrichin läpiajon erän viimehetkillä.

Ei kahta ilman kolmatta, kun kolmannen erän alkuun jälleen isännät iskivät. Kapteeni Huttunen puhkaisi keskialueen loistavalla syötöllä, josta Aleksi Hämäläinen pääsi karkuun. Hämäläinen viimeisteli varmasti ja isännät johtivat 3-1. Saku Kinnunen ja Tuomas Vartiainen lisäsivät isäntien johdon jo 5-1 tilanteeseen, mutta Miro-Pekka Saarelainen kavensi loppulukemat 5-2 ylivoimalla. 

  • Tyytyväinen olen joukkueen esitykseen. Ensimmäisen erän viimeinen viisi minuuttia oli meiltä heikkoa pelaamista, mutta muuten hyvä esitys meiltä. Toinen ja kolmas erä oli oikein tasapainoista pelaamista meiltä, kertoi päävalmentaja Tommi Miettinen. 
  • Tästä on hyvä jatkaa kolmen pelin vieraskiertueelle, joka on edessä tauon jälkeen. Meillä alkaa olla käsitys, miten haluamme pelata tällä joukkueella ja se on tuottanut tulosta, päätti Miettinen. 

Kapteeni iski tehot 0+3. Kuva: Darren Rose